|
|
|
kuva: Kaj Ewart 2007
|
Kaari Utrio
Kaari Utrio on syntynyt Helsingissä ja asuu nykyään Somerolla. Hän valmistui ylioppilaaksi Helsingin tyttölukiosta vuonna 1962 ja filosofian kandidaatiksi Helsingin yliopistosta vuonna 1967. Utrio on toiminut taiteilijaprofessorina vuosina 1995–2000.
Kaari Utrio on neljännesvuosisadan ajan ollut yksi Suomen suosituimpia kirjailijoita.
Hänen historiallisia romaanejaan ja tietokirjojaan lukee koko kansa jo kolmessa polvessa.
Utrio korostaa teoksissaan naisen merkitystä ja voimaa, ja samalla vastuuta, yhteiskunnan koossapitävänä tekijänä. Hänen kirjoissaan nousee hämärästä esiin arjen historia ja lapsen historia.
Kaari Utrion vaikutus suomalaisen naisen ajatteluun on kenties merkittävämpi kuin kenenkään muun yksityisen ihmisen. Utrion romaaneissa kansamme menneisyys kuvastuu tarkkaan tutkittuna tietona, johon kietoutuvat tarinat, seikkailut, romantiikka ja huumori. Utrion tuotanto on lajissaan ainutlaatuista Suomessa. Häntä on usein luonnehdittu Mika Waltarin seuraajaksi.
Kustantaja Tammi ellei toisin mainita.
2008 Kiilusilmä feministi eli miksi en enää matkusta junassa. Kirjoituksia.
2008 Porvarin morsian (uudistettu painos)
2007 Ilkeät sisarpuolet
2006 Suomen naisen tie. Pirtistä parlamenttiin
2006 Tarpeellisia neuvoja naisille
2005 Suomen naisen vuosisadat I–IV (päätoimittaja). Piikasesta maisteriksi (kirj.)
2004 Saippuaprinsessa
2003 Viipurin kaunotar (uudistettu painos)
2003 Rakas Henrietta (uudistettu painos)
2002 Ruusulamppu. Kaisaniemen Dynamo.
2002 Ruma kreivitär
2001 Bella Donna Kaunis nainen kautta aikojen
2000 Yksisarvinen
1999 Pirita Karjalan tytär (uudistettu painos)
1999 Kirstin (Kartanonherra ja kaunis Kirstin, uudistettu painos )
1998 Perhekirja, eurooppalaisen perheen historia
1998 Katarina (Neidontanssi ja Katarinan taru, uudistettu painos)
1996 Iisalmen serkku
1995–97 Familia, eurooppalaisen perheen historia I–VI
1995 Tuulihaukka
1995 Rusoposkia, huulten purppuraa, kosmetiikan historia (Taina Heikkilän ja Una Nuotion kanssa). Tekniikan museo.
1995 Kuukiven kevät. Otava.
1993 Uhritulet
1992 Vaskilintu (uusintapainos 2005)
1991 Vuosisatainen Viipuri.
1991 Vanajan Joanna.
1991 Suuri prinsessakirja (Kaarina Helakisan ja Matti Kodan kanssa). Otava.
1990 Haukka, minun rakkaani. Tammen Isotekstiset -sarja 1991.
1989 Vendela
1989 Kuka olet, Elissa? (nuortenromaani)
1988 Tulin onneni yrttitarhaan (Salme Sauren kanssa). Otava.
1988 Isabella. Tammen Isotekstiset -sarja 1998.
1987 Laps' Suomen (Kaarina Helakisan ja Maikki Harjanteen kanssa). Otava.
1986 Kalevan tyttäret, Suomen naisen tarina
1985 Venus, naiskauneuden tarina
1984 Eevan tyttäret, eurooppalaisen naisen, lapsen ja perheen historia
1982 Ruusulaakso (uusintapainos 2005)
1982 Pormestarin tytär
1981 Katarinan taru
1981 Porvarin morsian. Kolmiokirja Oy
1980 Neidontanssi
1979 Rautalilja. Tammen Isotekstiset -sarja 1999.
1978 Karjalan kruunu
1977 Rakas Henrietta. Tammen Isotekstiset -sarja 1996.
1977 Pappilan neidot. Tammen Isotekstiset -sarja 1994.
1976 Pirkkalan pyhät pihlajat
1975 Kun nainen hallitsi, rakasti ja vihasi
1974 Aatelisneito, porvaristyttö
1973 Viipurin kaunotar
1972 Pirita, Karjalan tytär
1971 Vehkalahden neidot
1970 Sunneva keisarin kaupungissa
1969 Sunneva Jaarlintytär
1968 Kartanonherra ja kaunis Kirstin
ÄÄNIKIRJAT
Kustantaja Oy Suomen Äänikirjat Ab, Uusikaarlepyy (ellei toisin mainita). Sulkeissa olevat vuosiluvut teoksen ilmestymisvuosia.
(2004) Saippuaprinsessa (Lukija Lis Laviola)
(2003) Viipurin kaunotar, uudistettu painos (Lis Laviola)
(2002) Ruma kreivitär (Lis Laviola)
(2000) Yksisarvinen (Lis Laviola)
(1999) Pirita, Karjalan tytär, uudistettu painos (Lis Laviola)
1999 Kirstin, uudistettu painos (Lis Laviola)
1998 Katarina, uudistettu painos (Anna Koivusalo)
1998 Vendela (Lis Laviola)
1998 Karjalan kruunu (Lis Laviola)
1997 Iisalmen serkku (Anna Koivusalo)
1996 Aatelisneito, porvaristyttö (Riitta-Liisa Helminen)
1994 Uhritulet (Leena Kellosalo)
1993 Pappilan neidot (Leena Kellosalo)
(1992) Vaskilintu (Lis Laviola)
(1991) Vanajan Joanna (Virpi Haatainen)
1990 Pormestarin tytär (Katriina Rinne)
(1990) Haukka, minun rakkaani (Lis Laviola)
1989 Isabella (Maire Ylitalo). Suomen Kasettikirjatuotanto Oy.
Muu tuotanto ja toiminta
Jatkoromaaneja, novelleja, asia-artikkeleita sanoma- ja aikakauslehdissä.
TV- ja radiokäsikirjoituksia
Toiminut kirjallisuuskriitikkona ja kolumnistina useissa sanoma- ja aikakauslehdissä, nykyään Iltalehdessä ja ET-lehdessä.
Toiminut ohjaajana kirjoittajaseminaareissa: Orivesi, 1973–79 sekä Salon ja Someron kansalaisopistot, 1975–77.
Minna Canthin seuran kulttuuripalkinto 2008
Kotilieden tiedepalkinto 2007
Historian Ystäväin Liiton kunniamaininta 2006
Glorian Antiikin Maineteko 2006
Helsingin yliopisto vuoden alumni 2002
Valtion tiedonjulkistamispalkinto monipuolisesta elämäntyöstä 2002
Kodin Kuvalehden Juhannusruusu 2000
Suomen Tietokirjailijoiden Varelius-palkinto 1999
Suomen Kätilöliiton tunnustuspalkinto äitien ja lasten hyväksi tehdystä työstä 1999
Marja-Liisa Vartio -palkinto 1998
Kalevalaisten naisten Larin Paraske -palkinto 1996
Taiteilijaprofessori 1995–2000
Pro Finlandia 1993
Kirjapöllö 1992
Deutsche Sachbuchpreis 1989
Liike ja Virkanaisten Liiton Vuoden Nainen 1985
SAK-palkinto 1984
Valtion kirjallisuuspalkinto 1973
Luottamustoimet
Väinö Tanner -säätiön akateemikko 2000–
Minna Canthin Seuran pj 1999–2005
Kirjasto- ja kulttuurilautakunnan pj 1989–92
Suomen itsenäisyyden 75-vuotisjuhlatoimikunnan jäsen 1988–93
Suomen Kirjailijaliiton hallituksen jäsen 1987–91
Suomen itsenäisyyden 70-vuotisjuhlatoimikunnan jäsen 1985–88
Valtion kirjallisuustoimikunnan jäsen 1982–88, vpj 1985–88
Someron kunnanvaltuuston jäsen (sitoutumaton, sosiaalidemokraattien ryhmässä) 1980–88, kunnanhallituksessa 1985
RUOTSIKSI
Offereldrar (Uhritulet). Kääntänyt Camilla Frostell. Wahlström & Widstrand, Stockholm 1998.
Pirita Karelens dotter (Pirita, Karjalan tytär). Kääntänyt Sinikka Lilieholm. Fingraf, Södertälje 1988.
Evas Döttrar kvinnans, barnets och familjens historia (Eevan tyttäret, eurooppalaisen naisen, lapsen ja perheen historia). Kääntänyt Ulla Ruusulehto. Bokförlaget Prisma, Stockholm 1985. Med näbb och klor (Aatelisneito, porvaristyttö). Kääntänyt Sinikka Lilieholm. Fingraf, Södertälje 1983.
Elina jungfru av Viborg (Viipurin kaunotar). Kääntänyt Sinikka Lilieholm. Fingraf, Södertälje 1981.
Sunneva i kejsarens stad (Sunneva keisarin kaupungissa). Kääntänyt Tor Bränn. Rabén & Sjögren, Stockholm 1971. Den gyllene staden. Fingraf, Södertälje 1989. Sunneva Jarlsdotter (Sunneva Jaarlintytär). Kääntänyt Tor Bränn. Rabén & Sjögren, Stockholm 1970. Jarlens dotter. Fingraf, Södertälje 1989.
Sjöhälten och skön Kristin (Kartanonherra ja kaunis Kristin). Kääntänyt Tor Bränn. Rabén & Sjögren, Stockholm 1969. Kristin. Fingraf, Södertälje 1989.
VIROKSI
Vendela (Vendela). Kääntänyt Maire Jürima. Sinisukk & co, Tallinn 1996.
Kirikla neiud (Pappilan neidot). Kääntänyt Meida Luiga. Sinisukk & co, Tallinn 1995.
Kuukivi kevad (Kuukiven kevät). Kääntänyt Andres Lepp. Sinisukk & co, Tallin 1995.
Armas Henrietta (Rakas Henrietta). Kääntänyt Merle Krigul. Sinisukk & co, Tallinn1993. Vasklind 1–2 (Vaskilintu). Kääntänyt Andres Lepp. Sinisukk & co, Tallinn 1993.
SAKSAKSI
Sturmfalke (Tuulihaukka). Kääntänyt Angela Plöger. Kabel 2002. Die Gefährtin des Sturmfalken, Kabel 2003.
Bronze Vogel (Vaskilintu). Kääntänyt Angela Plöger. Kabel Verlag, Hamburg 1998.
Evas Töchter Die weibliche Seite der Geschichte (Eevan tyttäret, eurooppalaisen naisen, lapsen ja perheen historia). Kääntänyt Vilma Vaikonpää/Angela Plöger. Rasch und Röhring Verlag, Hamburg 1987. Wilhelm Heyne Verlag, München 1991.
PUOLAKSI
Córki Ewy historia kobiety europejskiej (Eevan tyttäret). Kääntänyt Mariola Gasiorowska. Wydawnictwo 69, Warszawa 1998. Miedziany Ptak 1–5 (Vaskilintu). Kääntänyt Mariola Gasiorowska-Siudzinska. Almapress, Warszawa 1997.
ENGLANNIKSI
The Spring of the Moonstone (Kuukiven kevät). Kääntänyt Hildi Hawkins. Otava 1995.
Teos Eevan tyttäret, eurooppalaisen naisen, lapsen ja perheen historia käännetty myös
KOREAKSI: Chajaknamu Publishers, Soul 2000. LIETTUAKSI: Ievos Dykterys Europos moters ir ∫eimos istorija. Kääntänyt Izabelé Kovarskiené. Tyto Alba, Vilnius 1998.
TSEKIKSI: Dcery Eviny historie evropské √eny. Kääntänyt Marketa Hejkalová. Nakladatelství Hejkal, Praha 1994.
UNKARIKSI: Éva lányai Az európaí nó története. Kääntänyt Éva Papp. Corvina, Budapest 1989.
JAPANIKSI
(Pirita, Karjalan tytär), kääntänyt Mei Yumi, Sairyusha 2008.
www.amanita.fi
www.amanita.fi
|
|