|
|
|
kuva: Eva Persson 2007
|
Risto Isomäki
Risto Isomäki (s.1961) on paitsi kirjailija myös tunnettu tiedetoimittaja ja ympäristöaktivisti, joka on työskennellyt monissa kansainvälisissä projekteissa niin Afrikassa kuin Intiassakin. Hän on julkaissut useita ympäristöä, kehitysyhteistyötä ja kolmatta maailmaa käsitteleviä tietoteoksia. Näistä laajalevikkisin on jo vuonna 1985 ilmestynyt Kuluta harkiten - tietoisen kuluttajan opas.
Myös Isomäen kaunokirjallisia teoksia voi luonnehtia jollain tasolla sekä tiede- että tieteiskirjallisuudeksi. Niissä yhdistyvät vankkaan tieteelliseen asiantuntemukseen ja tutkimukseen perustuvat faktat science fictionille tyypillisiin mielikuvituksellisiin tulevaisuusvisioihin. Isomäki herättelee lukijoitaan tiedostamaan ihmisen ympäristöä muuttavan ja tuhoavan toiminnan seurauksia mm. paljon kiitosta saaneissa romaaneissaan Herääminen ja Sarasvatin hiekkaa, joka oli yksi vuoden 2005 Finlandia-palkintoehdokkaista. Lisäksi kirjasto- ja kirjakauppaväki palkitsi tämän romaanin kirjavuoden kiinnostavimpana teoksena Kiitos kirjasta -mitalilla toukokuussa 2006.
Isomäki on aina onnistunut “paketoimaan” sanottavansa muotoon, joka tavoittaa ja jonka toivotaan tavoittavan yhä enemmän lukijoita: “Teoksessa puhutaan tärkeistä asioista. Jopa niin tärkeistä, että se pitäisi määrätä pakolliseksi lukemiseksi kaikille maailman parlamentaarikoille ja suuryritysten hallitusten jäsenille. --- Romaanin painoarvoa lisää se, että Isomäki käyttää tarinan pohjana pääosin oikeita tutkimustuloksia. Mielikuvitus nivoo niistä väkevän vision. --- Sarasvatin hiekkaa nostaa tukan pystyyn pidemmäksi aikaa kuin keskiverto jännitysromaani.”
–Jarmo Pasanen, Länsi-Uusimaa 5.4.2006
Risto Isomäki on kautta vuosien ollut aktiivinen ympäristöasioissa muullakin tavalla. Hän on ollut tekemässä mm. elokuvakäsikirjoituksia, joista Iikka Vehkalahden kanssa tehty Our Common Future voitti Tampereen lyhytelokuvajuhlien "Suomi 75 vuotta" -juhlakilpailun videosarjan pääpalkinnon, Prahan kansainvälisten "Ekofilm"-festivaalien Grand Prix'n 1992 sekä Teheranin kansainvälisten opetusfilmifestivaalien pääpalkinnon.
Litium 6 (romaani). Tammi syksy 2007.
Sarasvatin hiekkaa (romaani). Tammi 2005.
Herääminen (romaani). Tammi 2000.
Pimeän pilven ritarit (romaani). Kirjayhtymä 1997.
Gilgame∫in tappio (romaani). Kirjayhtymä 1994.
Kristalliruusu (tieteisnovellikokoelma). Kirjayhtymä 1991.
Sarasvatin hiekkaa (äänikirja), Tammi 2006.
European Science Fiction Associationin Most Promising Science Fiction Writer -palkinto 1994
Atorox-palkinto 1991
Ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi teoksesta Sarasvatin hiekkaa 2005
Kiitos kirjasta -mitali 2006
PUOLAKSI
(Litium 6), kääntäjä Bozena Kojro, Wydawnictwo KOJRO, 11/2008.
LATVIAKSI
Sarasvati Upes Smelis (Sarasvatin hiekkaa), kääntäjä Aida Krilaviciene, Tyto Alba 03/2008.
LIETTUAKSI
Sarasvati Smiltis (Sarasvatin hiekkaa), kääntäjä Dr. Renate Blumberga, Diena Gramata 2007.
VIROKSI
Sarasvati Liiv: Kui loodus maksab kätte (Sarasvatin hiekkaa), kääntäjä Rein Prii, Kunst, 02/2007.
SAKSAKSI
(Litium 6), kääntäjä Angela Plöger, Lübbe Verlag, tulossa 2009.
Die Schmelze (Sarasvatin hiekkaa), kääntäjä Angela Plöger, kirjakerhopainos, Bertelsmann Buchclub, 01/2009.
Die Schmelze (Sarasvatin hiekkaa), kääntäjä Angela Plöger, Lübbe Verlag 04/2008, 2. painos 06/2008.
Die Schmelze (Sarasvatin hiekkaa) äänikirja, lukija Heikko Deutschmann, Lübbe Audio 04/2008.
ENGLANNIKSI
(Sarasvatin hiekkaa), kääntäjä Mark Waller, Vasudhaiva Kutumbakam Publications (Intia) tulossa 2009.
|
|