© Olli Turunen / Tovia Design Oy
Tapani Bagge

Tapani Bagge on syntynyt Keravalla ja kirjoittanut elääkseen jo parikymppisestä. Hän aloitti uransa Jerry Cottonien kirjoittamisella. Sitä ennen hän ehti kirjoittaa ylioppilaaksi Nikkarin lukiosta Keravalta vuonna 1981 ja kokeilla erilaisia ammatteja kaatopaikanvahdista postimieheen. Tapani Bagge asuu Hämeenlinnassa vaimonsa Minnan ja kolmen lapsensa kanssa.

Bagge tunnetaan erityisesti rikosromaaneistaan ja lasten- ja nuortenkirjoistaan. Sen lisäksi hän on kirjoittanut televisio- ja sarjakuvakäsikirjoituksia sekä kuunnelmia. Bagge on myös suomentanut runsaasti dekkareita ja nuortenkirjoja. Hämeenlinnan sijoittuva hirtehinen, railakas ja räväkkä Julma maa on saatavana myös Loisto-pokkarina.
Kummisedän hautajaiset (rikosromaani). Tammi 2008.
Karu kuukausi (nuortenromaani). Yhdessä Karo Hämäläisen kanssa. Tammi 2007.
Kaupungilla (lastenromaani). Tammi 2007.
Kasvot betonissa (rikosnovelleja). Tammi kesä 2007.
Musta taivas (rikosromaani). Tammi 2006.
Murhan sävel - kertomuksia rikoksesta ja musiikista (toimittaja antologiassa). Tammi 2006.
Urho ja asemapäällikön aave (lastenromaani). Tammi 2006.
Yöllä (lastenromaani). Tammi 2006.
Otto ja Hydran surfaajat (nuortenromaani). Tammi 2005.
Juhannusblues (nuortenromaani). Yhdessä Karo Hämäläisen kanssa. Tammi 2005.
Julma maa (rikosromaani), Tammi 2005.
Kylässä (lastenromaani), Tammi 2005.
Ammattimies (novelli antologiassa Pikkujuttu). Gummerus 2005
Helmi kuukausi (nuortenromaani). Yhdessä Karo Hämäläisen kanssa. Tammi 2004.
Urho ja suuri junaryöstö (lastenromaani). Tammi 2004.
Ulkona (lastenromaani). Tammi 2004.
Kultainen peura (15 kirjailijan ketjudekkari). Suomen dekkariseura 2004.
Kohtalon tähti (rikosromaani). Book Studio 2004.
Marrasblues (nuortenromaani). Yhdessä Karo Hämäläisen kanssa. Tammi 2003.
Tuhlaajafaija (nuortenromaani). Tammi 2003.
Jokihirviö (kertomus). Teoksessa Lumottu metsä. Satusaari 2. Weilin + Göös 2003.
Paha kuu (rikosromaani). Book Studio 2003.
Eka kerta (novelli). Antologiassa Intohimosta rikokseen. Book Studio 2002.
Puhaltaja (rikosromaani). Book Studio 2002
Urho ja hirmuliskojen kuningas (lastenromaani). Tammi 2002.
Julma kuukausi (nuortenromaani). Yhdessä Karo Hämäläisen kanssa. Tammi 2002.
Pihalla (lastenromaani). Tammi 2002.
Pikkuveli (nuortenromaani). Tammi 2001.
Otto ja Dracon siepparit (nuortenromaani). Tammi 2001.
Urho ja viidakon villipeto (lastenromaani). Tammi 2001.
Otto ja Plejadien lähettiläs (nuortenromaani). Tammi 2000.
Suden hetki (nuortenromaani). WSOY 1999.
Kevyt lomakupru (novelli). Ismo Loivamaan (toim.) antologiassa Kevyt lomakupru ja muita novelleja. BTJ Kirjastopalvelu 1999.
Hyökkäys viidakossa (kertomus). Teoksessa Lohikäärme Sytkänen. Salainen lukemisto 3-4. WSOY 1998.
Pelastajat (romaani). Book Studio 1998.
Aleksin avaruustalvi (lastenromaani). Myös äänikirja. WSOY 1997.
Aleksin intiaanisyksy (lastenromaani). Myös äänikirja. WSOY 1996.
Korhonen ja kuoleman haju (nuortenromaani). WSOY 1995.
Aleksin merirosvokesä (lastenromaani). Myös äänikirja. WSOY 1995.
Tuomon hirmuhirviö (lastenkertomus). WSOY 1994.
Korhonen ja kadonnut faija (nuortenromaani). WSOY 1993.
Arvaamaton aarre (seikkailuromaani). Banana Press 1991.

57 Jerry Cottonia. Kolmiokirja 1983–1995.
32 FinnWestiä. Kolmiokirja 1982–1992.

jatkokertomuksia ja novelleja eri lehtiin
kuunnelmia (viimeksi Kasvot betonissa, 2006)
TV-sarjoja (mm. nuortenjännäri Postimiehen varjo 1–7, TV1 2000)
pari näytelmää
sarjakuvakäsikirjoituksia mm. Muumi-lehteen, Egmont 2000– sekä Kieltolain korkeajännitys: Kovanen (2006).
yli neljäkymmentä romaanisuomennosta
Vuoden johtolanka 2007 -palkinto rikosromaanista Musta taivas
Laivakello-palkinto 2006
Arvid Lydecken -palkinto 2005 lastenromaanista Kylässä
Hämeen Liiton kulttuuritunnustus 2005
USA: The Jack (Puhaltaja). Kääntänyt englanniksi Juha Lindroos. Point Blank Press 2005.
Tsekki: Syn vesmírného krále (yhteisnide kirjoista Otto ja Plejadien lähettiläs ja Otto ja Dracon siepparit). Kääntäjä Jan Petr VelkoborskË›. Albatros 2006.
www.tapanibagge.com www.tapanibagge.com