|
Kuva: Matti Komulainen
|
Markku Into
Markku Into (s. 1945) on suomalaisen underground-runouden tunnetuin nimi. Hän oli mukana 60-luvun lopulla vaikuttaneessa Suomen Talvisota -ryhmässä yhdessä mm. M. A. Nummisen kanssa. Into on julkaissut kymmenen runokokoelmaa ja kaksi proosateosta sekä kirjoittanut rocklyriikkaa, elokuvakäsikirjoituksia ja sarjakuva- ja radiotekstejä. Hän on suomentanut mm. John Lennonin teoksen Lennon muistelee (1973), Charles Bukowskin ja Gregory Corson lyriikkaa sekä valikoiman uudempaa amerikkalaista runoutta nimellä Lännen kieli (1992). Markku Into asuu Turussa.
Kiivaat tyvenet. Valitut runot 1964–2005. Sammakko 2005.
Hyvä yö. Sammakko 2003.
Naapuri (Jarkko Laineen ja M. A. Nummisen kanssa). Johnny Kniga 2002.
Raivoava Takakirves (pienoisromaani). Tammi 2001.
Paha hämärä (sarjakuva-albumi, teksti: Markku Into, kuvitus: Heikki Kännö). Amanita 1998.
Mies ja painovoima. Prunoja. Tammi 1995.
Etsivätoimisto Andrejev & Milton (jännitysromaani, yhdessä M. A. Nummisen kanssa). Tammi 1991.
Elvis eli elämänsä yksin (runoja). Tammi 1991.
Yön kevyt polttoöljy (runoja). Tammi 1990.
Tuskin tulee ilta (runoja). Tammi 1988.
Um Tut Sut (runoja). Tammi 1985.
Päästä minut lihasta (runoja). Tammi 1983.
U (proosaa). Tammi 1982.
Etäisten lauseiden mies (runoja). Tammi 1980.
Tänään kotona (runoja). Tammi 1978.
Tuonela Rock (runoja). Gummerus 1971.
Suomennokset
Hunter S. Thompson: Pelon valtakunta. Sammakko 2005.
Bruno K. Öijer: Valitut runot 1973–2001. Sammakko 2004.
Lawrence Ferlinghetti: Nämä ovat minun virtani. Valitut runot. Sammakko 2002.
Gregory Corso: Kauan eläköön ihminen. Valitut runot. Sammakko 2001.
Charles Bukowski: Pulp. Sammakko 2000.
Hans Magnus Enzensberger: Runoja 1950–2000. Sammakko 2000.
Allen Ginsberg: Huudon jälkeen. Sammakko 1999.
Lännen kieli (amerikkalaisen nykyrunouden valikoima). Tammi 1992.
Gregory Corso: Sanansaattaja. Rockadillo 1986.
Charles Bukowski: Rakkaus on koira helvetistä. Soundi 1984.
John Lennon: Lennon muistelee. Tammi 1973.
Teatteri
Hyvä yö. Runo & Liike -esitys (Nina Renvallin kanssa). Turun kaupunginteatteri 2003.
Boom Boom Boom. Turun kaupunginteatteri 2002.
Kahvinkeitin 2000. Turun kaupunginteatteri 1999.
Bändi. Turun kaupunginteatteri 1977.
Radio-ohjelmat
YLE 1 / Radioateljee, ohjaukset Simo Alitalo:
Heidelberg, meillä on ongelma! Radiorunoelma (23.9.2005).
Liipoon laulut. Radiorunoelma (15.1.2004).
Nämä ovat minun virtani. Lawrence Ferlinghettin runoja, suom. Markku Into (17.10.2002).
Kauan eläköön ihminen. Gregory Corson runoja, suom. Markku Into (2001).
Herkkä mielenilmaus. Käsikirjoitus Hans Magnus Enzensberger, suom. Markku Into (12.1.2000).
Paha hämärä. Äänisarjakuva (22.1.1998).
John Cage Takakirveellä. Radiorunoelma (6.2.1997).
Rock. Radiorunoelma (9.5.1996).
Huudon jälkeen. Allen Ginsbergin runoja, suom. Markku Into (28.9.1995).
Mies ja painovoima. Radiorunoelma (7.9.1995).
Muistikuva – syys-marraskuu 1992 Iowa City, USA. Radiofeature (24.3.1994).
Toimitustyöt
Ruisrock. Ensimmäiset 25 vuotta (Matti Komulaisen ja Antero Laihon kanssa) 1995.
KOURA-palkinnon kunniamaininta 2005
Eino Leino -palkinto 2001
|