|
|
|
|
Tove Appelgren
Kirjailija ja teatteriohjaaja Tove Appelgren (s. 8.7.1969 Turussa) kirjoitti ylioppilaaksi Turun Katedralskolanista vuonna 1988. Sen jälkeen hän opiskeli journalistiikkaa ja kirjallisuutta, kunnes tuli hyväksytyksi ohjaajantyön koulutusohjelmaan Teatterikorkeakouluun. Appelgren valmistui teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2000. "Taiteessa ja elämässä voi pyrkiä hallitsemaan vain olosuhteita, ei päämäärää", hän sanoo.
Tove Appelgren on kirjoittanut ja ohjannut näytelmiä vuodesta 1994 muun muassa Radioteatterille, Teatterikorkeakoululle ja Lilla Teaternille. Vuodesta 1996 vuoteen 2000 hän toimi Lilla Teaternin johtotehtävissä, ensin johtajan sijaisena ja sitten johtajana. Viime vuosina Appelgren on tullut tunnetuksi myös Hufvudstadsbladetin kolumnistina. Hän on kirjoittanut myös sanoituksia lastenlauluihin.
Tove Appelgrenin esikoiskirja Vesta-Linnea ja hirviö-äiti ilmestyi vuonna 2001 samanaikaisesti ruotsiksi, suomeksi ja tanskaksi. Nyttemmin Vesta-Linnea -kirjoja on julkaistu myös norjaksi ja saksaksi, ja niistä on otettu eri maissa jo useita painoksia.
Appelgren kuvaa Vesta-Linnea -kirjoissaan lapsiperheille tuttuja tilanteita, joissa aikuisten ja lasten nurjemmatkin puolet käyvät esiin. Niin tekstiä kuin Salla Savolaisen kuvitusta sävyttävät humoristiset yksityiskohdat.
Vesta-Linnea mieli mustana (Vesta-Linnéas svartaste tanke, lastenkirja). Suom. Tittamari Marttinen. Kuv. Salla Savolainen. Tammi & Söderströms 2008
Djur (nuortenkirja). Söderströms & Edda 2005.
Vesta-Linnea ja samettikuono (Vesta-Linnea och gosnosen, lastenkirj.). Suom. Tittamari Marttinen. Kuv. Salla Savolainen. Tammi & Söderströms 2005.
Rapport från planet Mamma (antologia). Söderströms 2004.
Nukuhan jo, Vesta-Linnea (Sov nu, Vesta-Linnéa, lastenkirj.). Suom. Riikka Takala. Kuv. Salla Savolainen. Tammi & Söderströms 2003.
Vesta-Linnea ja hirviö-äiti (Vesta-Linnéa och Monstermamman, lastenkirj.). Kuv. Salla Savolainen. Tammi & Söderströms 2001.
Lisäksi lukuisia näytelmiä ja kuunnelmia lapsille ja aikuisille.
Finlandia Junior -ehdokas 2008 (Vesta-Linnea mieli mustana)
BBC: The Richard Imison Award for Newcomers, Prix Futura, Berlin 1995 Radioteatterille kirjoitetusta ja ohjatusta kuunnelmasta Drottningen av hämnd.
RUOTSIKSI
Vesta-Linnéas svartaste tanke, Söderströms förlag 2008.
Vesta-Linnéa och gosnosen, Söderströms förlag 2005.
Vesta-Linnéa och Monstermamman, Söderströms förlag 2003.
Sov nu, Vesta-Linnéa, Söderströms förlag 2001.
SUOMEKSI
Vesta-Linnea mieli mustana (Vesta-Linnéas svartaste tanke), käännös Tittamari Marttinen, Kustannusosakeyhtiö Tammi 2008.
Vesta-Linnéa ja samettikuono (Vesta-Linnéa och gosnosen), käännös Tittamari Marttinen, Kustannusosakeyhtiö Tammi 2005.
Nukuhan jo, Vesta-Linnéa (Sov nu, Vesta-Linnéa), käännös Riikka Takala, Kustannusosakeyhtiö Tammi 2003.
Vesta-Linnéa ja hirviö-äiti (Vesta-Linnéa och Monstermamman), käännös Tove Appelgren, Kustannusosakeyhtiö Tammi 2001.
HINDIKSI
Anokhi Ka Naya Dost (Vesta-Linnéa och gosnosen), Arvind Kumar Publishers (Intia), 11/2008.
So Bhi Jao, Anokhi (Nukuhan jo, Vesta-Linnea), Arvind Kumar Publishers (Intia), 11/2008.
Teosten virallinen julkistamistilaisuus 12.11.2008 New Delhissä kustantajan ja Suomen Suurlähetystön yhteisessä tilaisuudessa.
VENÄJÄKSI
(Sov nu, Vesta-Linnéa), OM Publishers, tulossa 2008.
(Vesta-Linnéa och Monstermamman), OM Publishers, tulossa 2008.
PUOLAKSI
Wilhelmina i aksamitny nosek (Vesta-Linnéa och gosnosen), käännös Elzbieta Fratczak-Nowotny, Kojro, 06/2008.
VIROKSI
Vesta-Linne on murest murtud (Vesta-Linnéas svartaste tanke), käännös Tõnis Arnover. Tea Kirjastus 9/2008.
Vesta-Linne ja Nuusu (Vesta-Linnéa och gosnosen), käännös Tõnis Arnover. Tea Kirjastus 2007.
Vesta-Linne ja õudne ema (Vesta-Linnéa och Monstermamman), käännös Tõnis Arnover. Tea Kirjastus 2006.
Vesta-Linne, kohe voodisse! (Sov nu, Vesta-Linnéa), käännös Tõnis Arnover. Tea Kirjastus 2006.
SAKSAKSI
(Vesta-Linnéas svartaste tanke), tulossa 2009.
Josefine wünscht sich einen Hund (Vesta-Linnéa och gosnosen). Käännös Dagmar Brunow. Oetinger 2005.
Josefine will nicht schlafen gehen (Sov nu, Vesta-Linnéa). Käännös Dagmar Brunow. Oetinger 2004.
Josefine findet heute alles doof (Vesta-Linnéa och Monstermamman). Käännös Dagmar Brunow. Oetinger 2002.
TANSKAKSI
Linnéas sorte tanker (Vesta-Linnéas svartaste tanke), Carlsen 10/2008.
Linnéa og Prosit (Vesta-Linnéa och gosnosen). Käännös Lene Ewald Hesel. Carlsen 2005.
Sov nu, Linnéa (Sov nu, Vesta-Linnéa). Käännös Lene Ewald Hesel. Carlsen 2004.
Linnéa og hendes monstermor (Vesta-Linnéa och Monstermamman). Käännös Lene Ewald Hesel. Carlsen 2002.
NORJAKSI
Maris svarteste tanke (Vesta-Linnéas svartaste tanke), Käännös Kjersti Scheen. Gyldendal 9/2008.
Mari og hunden (Vesta-Linnéa och gosnosen). Käännös Kjersti Scheen. Gyldendal 2005.
Mari får ikke sove (Sov nu, Vesta-Linnéa). Käännös Kjersti Scheen. Gyldendal 2003.
Mari og monstermamman (Vesta-Linnéa och Monstermamman). Käännös Kjersti Scheen. Gyldendal 2003.
Tulossa syksyllä 2008 Vesta-Linnéa och Monstermamman & Sov nu, Vesta-Linnéa teokset yhteisniteenä, uudessa formaatissa.
|
|