|
kuva: Jane Sobel Klonsky 2005
|
John Irving
Amerikkalainen John Irving (s. 1942) nousi maailmanmaineeseen vuonna 1980 julkaistulla teoksellaan Garpin maailma, ja tämän jälkeen hän on luonut loistavan kirjailijanuran. Amerikkalaisista nykykirjailijoista Irving on suomalaisille tutuimpia ja rakkaimpia – Keltaisen kirjaston kirjailijoista hän on ylivoimaisesti suosituin.
Nykyajan Charles Dickensinä pidetty Irving kirjoittaa eeppisiä, mukaansatempaavia ja koskettavia romaaneja, joista on tähän mennessä suomennettu yhdeksän. Näihin kuuluvat muun muassa Kaikki isäni hotellit, Oman elämänsä sankari ja Ystäväni Owen Meany. Irving on saanut romaaneistaan ja muista teoksistaan lukuisia palkintoja, mm. O. Henry -palkinnon ja National Book Awardin sekä Oscar-palkinnon käsikirjoituksesta elokuvaan Oman elämänsä sankari.
John Irving on naimisissa ja kolmen pojan isä ja hänellä on koti Vermontissa ja Torontossa.
Kunnes löydän sinut (Until I find You), romaani. Suom. Kristiina Rikman, Tammi 2006.
Hiiri joka rapisi seinän välissä (A sound like someone trying not to make a sound, lastenkirja, sisältyy romaaniin Leski vuoden verran). Suom. Kristiina Rikman. Kuvittanut Tatjana Hauptmann. Tammi 2003.
Neljäs käsi (The fourth hand, 2001). Suom. Kristiina Rikman. Keltainen kirjasto. Tammi 2001.
Elokuvaurani (My movie business, 1999, muistelmia). Suom. Kristiina Rikman. Tammi 2000.
Leski vuoden verran (A widow for one year, 1998). Suom. Kristiina Rikman. Keltainen kirjasto. Tammi 1998.
Tuulesta temmattu tyttöystävä (Trying to save Piggy Sneed, 1993, muistelma- ja kertomuskokoelma). Suom. Kristiina Rikman. Tammi 1996.
Sirkuksen poika (A son of the circus, 1994). Suom. Kristiina Rikman. Keltainen kirjasto. Tammi 1994.
Vesimies (The water-method man, 1972). Suom. Kristiina Rikman. Keltainen kirjasto. Tammi 1991.
Ystäväni Owen Meany (A prayer for Owen Meany, 1989). Suom. Kristiina Rikman. Keltainen kirjasto. Tammi 1989.
Oman elämänsä sankari (The cider house rules, 1985). Suom. Kristiina Rikman. Keltainen kirjasto. Tammi 1985.
Välisarjan avioliitto (The 158-pound marriage, 1974). Suom. Kristiina Rikman. Keltainen kirjasto. Tammi 1984.
Kaikki isäni hotellit (The Hotel New Hampshire, 1981). Suom. Kristiina Rikman. Keltainen kirjasto. Tammi 1981.
Garpin maailma (The world according to Garp, 1978). Suom. Kristiina Rikman. Keltainen kirjasto. Tammi 1980.
|