kuva: Pertti Nisonen, 2004
Kerstin Ekman

Kerstin Ekman on Ruotsin arvostetuimpia ja rakastetuimpia kirjailijoita. Ekman syntyi v. 1933 Risingessä Itä-Göötanmaalla. Hän on työskennellyt paitsi kirjailijana myös opettajana ja kriitikkona. Kerstin Ekman aloitti dekkarikirjailijana 1959, ja myös tuoreimmissa romaaneissaan hän on käyttänyt rikosromaanin aiheita yhdistettynä rikkaaseen yhteiskunta- ja ihmiskuvaukseen. Hän on saanut useita merkittäviä kirjallisuuspalkintoja, mm. arvostetun August-palkinnon kahdesti vuosina 1993 ja 2003 sekä Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon vuonna 1994. Ekman valittiin Ruotsin akatemian jäseneksi vuonna 1978, mutta hän erosi 1989 Salman Rushdie -tapauksen vuoksi. Hän on julkaissut yli 20 teosta, joista on suomennettu kaksitoista. Kerstin Ekman on rikkaan kertomataiteensa ansiosta saavuttanut aseman Ruotsin luetuimpana 1900-luvun kirjailijana. Sudentalja-trilogian myötä Kerstin Ekman liittyi Tammen Keltaisen kirjaston käännöskirjallisuuden kärkinimiin.

"Kirjailijan tärkeimpiä työkaluja on vaisto siitä, mikä yhteiskunnasta puuttuu, mikä on heitetty pimentoon tai tukahdutettu. Vaiennetun, kielletyn tai näkymättömäksi tehdyn esille saaminen on kirjailijan tärkein tehtävä." Kerstin Ekman
Raaputusarvat (Skraplotter, 2003). Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen. Keltainen kirjasto. Tammi 2005.
Viimeinen uitto (Sista rompan, 2002). Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen. Keltainen kirjasto. Tammi 2004.
Herran armo (Guds barmhärtighet, 1999). Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen. Keltainen kirjasto. Tammi 2002.
Ikimuiston merkki (Urminnes tecken, 2000). Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen. Tammi 2001.
Herätä minut eloon (Gör mig levande igen, 1996). Suom. Pirkko Talvio-Jaatinen. Tammi 1998.
Tapahtui veden äärellä (Händelser vid vatten, 1993). Suom. Oili Suominen. Otava 1994.
Valokaupunki (En stad av ljus, 1983). Suom. Liisa Ryömä. Gummerus 1985.
Enkelitalo (Änglahuset, 1979). Suom. Liisa Ryömä. Gummerus 1980
Elämänlähde (Springkällan, 1976). Suom. Elvi Sinervo ja Liisa Ryömä. Gummerus 1977.
Noidankehät (Häxringarna, 1974). Suom. Elvi Sinervo. Gummerus 1975.
Kolme pientä mestaria (De tre små mästarna, 1961). Suom. Marja Tuovinen. Gummerus 1963.
30 metriä murhaa (Trettio meter mord, 1959). Suom. R. Terhomaa. Gummerus 1960.