|
kuva: C-G Hagström
|
Joseph Brodsky
Joseph Brodsky, vuoden 1987 Nobelin kirjallisuuspalkinnon voittanut runoilija, syntyi Leningradissa 1940. Hän lopetti koulun 15-vuotiaana ja aloitti runojen kirjoittamisen kolme vuotta myöhemmin. Maansa kirjallisissa piireissä hän sai jo varhain tunnustusta, mutta viralliset tahot suhtautuivat nurjasti hänen omaääniseen runouteensa eikä sitä julkaistu. Hän joutui muuttamaan pois Neuvostoliitosta vuonna 1972. Sen jälkeen hän asui Yhdysvalloissa, missä hän kuoli 28.1.1996. Joseph Brodsky vieraili Suomessa kahdesti, vuonna 1987 sekä Helsingin juhlaviikkojen vieraana 1995.
Emigroiduttuaan Brodsky kirjoitti edelleen runoja venäjäksi muunnellen ennakkoluulottomasti venäläisen runouden traditioita. Hänen runojaan on käännetty kymmenelle kielelle. Lisäksi hän on kirjoittanut englanniksi esseitä, niin kirjallisuutta, politiikka kuin historiaakin käsitteleviä. Hänen 1986 ilmestynyt esseevalikoimansa Less Than One sai arvostetun National Book Critics Circle Awardin. Siitä julkaistiin 1987 suomeksi kaksi omaelämäkerrallista tekstiä nimellä Ei oikein ihminenkään.
JOULUTÄHTI, runokokoelma. Suomentanut ja toimittanut Jukka Mallinen, Tammi 1999.
KERÄILIJÄN KAPPALE Tammi
KESKUSTELU TAIVAAN ASUJAIMIEN KANSSA, runokoelma. (Razgovor z nebozitelem, valikoima) Suomentanut ja toimittanut Jukka Mallinen.
VEDEN PEILI, essee/matkakertomus. (Watermark), suomentanut Marja Alopeus, Tammi 1993
KATASTROFEJA ILMASSA esseekokoelma. (Less Than One), suomentanut Paavo Lehtonen, Tammi 1988.
EI OIKEIN IHMINENKÄÄN, esseitä. (Less Than One), suomentaneet Kalevi Nyytäjä ja Eva Siikarla, Tammi 1987.
.
.
|