|
|
Perhosia vatsassa
Apua pelkoihin, paniikkiin ja ahdistukseen
Psykiatrian erikoislääkäri Ben Furmanin kirja käsittelee niitä ongelmia, joista psykiatriassa käytetään nimitystä ahdistushäiriöt. Niistä yleisimpiä ovat mm. fobiat eli tiettyyn asiaan kohdistuvat pelot, sosiaalisten tilanteiden pelko jota myös kahvikuppineuroosiksi nimitetään, esiintymisjännitys, paniikkihäiriö eli julkisten paikkojen pelko, pakko-oireet ja vakavien tautien pelkääminen sekä yleinen ahdistus.
Furman kuvaa kirjassaan esimerkkitapausten avulla ahdistusongelmien kirjon ja esittää suuren määrän erilaisia parannusmenetelmiä, joiden avulla kyseiset vaivat voidaan voittaa. Hoitokeinot on kuvattu niin seikkaperäisesti, että niitä voi välittömästi soveltaa itseensä tai ehdottaa niitä läheisilleen. Pääpaino on lääkkeettömissä hoitokeinoissa, mutta liitteenä on luku jossa esitellään ahdistushäiriöisten hoidossa käytetyt lääkkeet ja niiden vaikutukset. Kirjan lopussa ammattitermejä avaava sanasto.
Kirja on suunnattu ensisijaisesti niille, jotka haluavat itse parantua tai auttaa läheistään parantumaan. Se on kuitenkin kiehtovaa luettavaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneita ihmisen psyykestä sekä nykyajan keinoista vaikuttaa siihen.
Ben Furman on psykiatri, psykoterapeutti, kouluttaja ja työnohjaaja.
Tekijät: Furman Ben
« Palaa kirjan esittelyyn
|
| ISBN 978-951-26-4896-2 |
| Sivuja 198 |
| Hinta 37,90 € |
|
| ALV 0% 35,09 € |
|
|
| |
|
|
|