|
|
Aikuisen ADHD ja aivojen arvoitus
Noin 4 % väestöstä eli varovaisesti arvioiden vähintään 200 000 suomalaista ei kykene keskittymään tehtäviinsä samalla tavoin kuin muut. Heillä on AD/HD (Attention Deficit Hyperactivity Disorder). Heidän aivotoimintansa on tarkkaavaisuutta säätelevillä alueilla matalampaa kuin muilla. Seurauksena on vaikeuksia asioiden muistamisessa, tunteiden säätelyssä, sosiaalisessa kanssakäymisessä, asioihin keskittymisessä, tehtävien organisoinnissa ja ennakoinnissa.
Ihmisiä, jotka elävät tai työskentelevät AD/HD:n lähipiirissä, on arviolta 1-2 miljoonaa. Useat törmäykset lähiympäristön kanssa ovat vältettävissä, jos tiedetään, mistä on kyse. Lisäksi oikeanlaisen hoidon saaminen vähentää olennaisesti ns. itselääkitystä, joka on useimmiten hallitsematonta päihteiden käyttöä pahaa oloa lievittämään.
AD/HD ei ole tyhmä tai laiska. Hän on yhtä älykäs kuin kuka tahansa muukin, kun löytää oikean tavan oppia ja toimia. Tämä kirja tarjoaa vihjeitä oppimisen tehostamiseksi ja sosiaalisten suhteiden törmäysten välttämiseksi. Kirjassa selvitetään, millainen AD/HD on elämänkumppanina, ystävänä, työtoverina ja esimiehenä.
Tekijät: Lehtokoski Anne
« Palaa kirjan esittelyyn
|
| ISBN 978-951-26-5114-6 |
| Sivuja 118 |
| Hinta 35,20 € |
|
| ALV 0% 32,59 € |
|
|
| |
|
|
|