|
|
Satulinnan saleissa
Opitaan arvoja satujen ja laulujen avulla
Satulinnan saleissa lähestyy moraaliin ja etiikkaan liittyviä käsitteitä satujen, laulujen ja konkreettisten esimerkkien kautta. Kirja on jaettu kahteentoista osaan, joissa kussakin pyritään määrittelemään jokin moraalinen hyve ja sen vastakohtaparia edustava pahe - esimerkiksi kateus vs. tyytyväisyys, rohkeus vs. pelokkuus ja suvaitsevaisuus vs. suvaitsemattomuus. Osioissa käsitellään satuja, joissa kyseinen hyve tai pahe ilmenee. Opettajan on hyvä lukea valitsemansa satu ääneen oppilaille tai päiväkotiryhmälle, minkä jälkeen pohditaan yhdessä sadussa ilmi tulleita moraaliasioita. Teos tarjoaa opettajalle välineitä satujen sisällölliseen käsittelyyn. Kunkin sadun oheen on liitetty ydinasioiden pohdintaa opettajan tueksi ja kysymyksiä, joita lapsille voi sadun pohjalta esittää.
Abstraktien moraaliasioiden lähestymistä helpottavat kirjan konkreettiset esimerkit hyveen tai paheen ilmenemisestä arkielämän tilanteissa. Esimerkkeihin liittyy myös kuva, joka auttaa varsinkin pienempiä lapsia esimerkissä kuvatun tilanteen hahmottamisessa.
Kirjan laulut ovat eläväinen lisä moraaliasioiden käsittelyyn satujen oheen. Ne on valittu kussakin osiossa esitellyn aihepiirin mukaisesti. Valmiit nuotit ovat helposti opettajan ulottuvilla, ja kirjassa on vihjeitä muista kulloiseenkin teemaan sopivista lauluista.
Satulinnan saleissa toimii paitsi oppimateriaalina moraaliasioiden käsittelyn ja elämänkatsomustiedon opetuksen yhteydessä myös oivana äidinkielen ja kirjallisuuden sekä musiikin tuntien lisämateriaalina. Monitahoisuutensa ansiosta kirja on hyvä integroinnin väline.
Tekijät: Ylönen Hilkka Kuvittaja: Sawkins James
« Palaa kirjan esittelyyn
|
| ISBN 978-951-26-5211-2 |
| Sivuja 164 |
| Hinta 29,10 € |
|
| ALV 0% 26,94 € |
|
|
| |
|
|
|