Zou ba!

Kiinan alkeet

 

Kiinan alkeisoppikirja kouluihin, opistoihin ja korkeakouluihin
– Etenee johdonmukaisesti
– Kannustaa puhumiseen
– Runsaasti harjoituksia
– Paljon kulttuuritietoa
– Raikas ulkoasu

ETENEE JOHDONMUKAISESTI

ZOU BA! on uusi kiinan kielen alkeisoppikirja kouluihin, kansalais- ja työväenopistoihin, kesäyliopistoihin sekä korkeakouluihin.

Kirja painottuu vahvasti arjen käyttökieleen ja sanastoon. Kirjan kuusitoista kappaletta keskittyvät tilanteisiin, joihin Kiinan-matkaaja tai siellä asuva ulkomaalainen voi törmätä.
Kirjan selkeä ja perusteellinen kielioppiosio etenee johdonmukaisesti ja valottaa kielen rakennetta. Ryhmän tarpeiden mukaan voidaan kirjaa käyttää myös kielioppia painottamatta.

KANNUSTAA PUHUMISEEN

Kuhunkin kappaleeseen liittyy runsaasti kirjallisia ja suullisia harjoituksia. Kirjan kieli on mandariinikiina. Sen ääntämistä harjoitellaan läpi kirjan, mikä tuo varmuutta puhumiseen.

Puhekielen opiskelun lomassa tutustutaan Kiinan kirjoitusmerkkeihin, niiden rakenteeseen ja historiaan sekä opetellaan sanakirjan käyttöä. Merkkien aktiivista hallintaa ei kuitenkaan edellytetä.

PALJON KULTTUURITIETOA

Kussakin kappaleessa esitellään tekstein ja värikuvin myös Kiinan kiehtovaa kulttuuria sekä kiinalaisia tapoja.
Kirjan lopussa on aakkosellinen sanasto sekä vastaukset kirjan harjoituksiin. Kirjaan on saatavissa erillinen äänite.

Tekijät:
Kettunen Tanja
« Palaa kirjan esittelyyn


ISBN 978-951-26-5744-5
Sivuja 238
Hinta 31,80 €
ALV 0% 29,44 €
 


Sisällysluettelo