LEHDISTÖTIEDOTE Helsingissä 9.9.2008
BONNIER JATKAA KASVUHAKUISTA STRATEGIAANSA SUOMESSA - TAMMI VAHVISTAA ASEMAANSA TIETOKIRJAKUSTANTAJANA
Bonnier-konserni on ostanut enemmistön suomalaisen Readme.fi-kustantamon osakekannasta. Readme.fi on nopeasti kehittynyt ja asiakaslähtöinen tietokirjakustantaja, jonka liikevaihtoarvio vuodelle 2008 on noin kaksi miljoonaa euroa. Yrityksen teosten pääkohderyhmänä ovat pojat ja miehet, ja sen menestyneimpiä titteleitä mm. ovat Simpsonit ja Ripleyn Usko tai älä. Yhtiön toimitusjohtajana jatkaa Ari Sahanen. Hän on aikaisemmin työskennellyt mm. Edita Publishing Oy:ssä tulosyksikön johtajana.
Readme.fi liitetään osaksi Tammi-konsernia. Kustantamot jatkavat toimintaansa itsenäisinä yhtiöinä. ”Readme.fi:n ostolla vahvistamme Tammi-konsernin asemaa tietokirjamarkkinoilla”, toteaa konsernin toimitusjohtaja Anne Valsta.
Lisätietoja kaupasta antavat:
Toimitusjohtaja Anne Valsta, 0400-411 205
Talousjohtaja Jani Koskinen, 040-508 3749
Vuonna 1943 perustettu Kustannusosakeyhtiö Tammi on Suomen kolmanneksi suurin kirjankustantaja. Yhtiö on osa Bonnier-konsernia, joka toimii yli 20 maassa. Muita Bonnierin Suomessa omistamia yhtiöitä ovat mm MTV3, RadioNova ja Bonnier Publications Finland.
Tammi on Suomen johtava lasten ja nuorten kirjojen kustantaja, vahva haastaja oppikirjoissa sekä tunnettu vahvoista kotimaisista kirjailijoista sekä käännetyn kirjallisuuden helmistä, joista mainittakoon vuodesta 1954 ilmestynyt Keltainen Kirjasto.