Pohjoismaisen aikalaisromaanikilpailun voittajat ilmestyneet suomeksi


Pohjoismaisen aikalaisromaanikilpailun Norjan ja Tanskan voittajat, Cornelius Jakhellnin Jumalten tuho ja Torben Munksgaardin Retrograd ovat ilmestyneet suomeksi.  Suomen kilpailun voittaja, Jukka Behmin Dr Mumbai, ilmestyy käännöksenä muissa pohjoismaissa ensi syksyn ja kevään aikana.

Kustannusosakeyhtiö Tammi julisti yhdessä kolmen muun Bonnier-konsernin kustantamon kanssa pohjoismaisen aikalaisromaanikilpailun. Kussakin maassa etsittiin omaa voittajaa ja kaikki voittajat käännettäisiin muille pohjoismaisille kielille. Palkintosumma oli 25 000 euroa. Ruotsissa ei suurimmasta osallistujamäärästä huolimatta löytynyt riittävän tasokasta voittajaa.

Voittajaromaanit ovat keskenään hyvin erilaisia, mikä kuvaa hyvin sitä, että aikalaisuutta, aikalaiskokemusta voi kirjallisuudessa kuvata hyvin monella tavalla. Kaikki kolme voittajaa ovat tekijöidensä ensimmäisiä romaaneja.

Torben Munksgaardin Retrogradin (suom. Saara Villa) päähenkilö on keski-ikäinen tanskalaismies, joka huomaa kykenevänsä nuortumaan. Myös Tanska hänen ympärillään liikkuu ajassa taaksepäin – vai kuvitteleeko mies vain? Cornelius Jakhellnin Jumalten tuho (suom. Pirkko Talvio-Jaatinen) yhdistelee pohjoismaista mytologiaa ja tämän päivän ilmiöitä railakkaalla ja ennakkoluulottomalla tavalla. Jukka Behmin Dr Mumbai on tragikoominen romaani intialaissyntyisen lastenlääkärin työpäivästä Helsingissä.

Kilpailuun osallistuvat Bonnier-kustantamot ovat Forum Ruotsissa, Cappelen Norjassa ja Lindhardt og Ringhof Tanskassa.

12.06.2008