10. Maria Kallio -rikosromaani ilmestynyt

LEENA LEHTOLAISEN 10. MARIA KALLIO –rikosromaani VÄÄRÄN JÄLJILLÄ ilmestyy 7.8. -  samalla avautuu www.mariakallio.fi -sivusto.

Kirjailija Leena Lehtolaisen julkaisee kymmenennen Maria Kallio –rikosromaaninsa VÄÄRÄN JÄLJILLÄ.
Pekingin olympialaisten aattona ilmestyvässä kirjassa Maria Kallio selvittää urheilujohtajan kuolemaa doping-skandaalin jälkimainingeissa. Lupaavien mitaliehdokkaiden doping-paljastus mediassa johtaa rikosvyyhteen, jota Maria määrätään Espoon poliisiin tutkimaan. Samalla hän joutuu uudelleen painajaisia aiheuttaviin uhkatilanteisiin, joista luuli jo päässeenä eroon.

Vuonna 1993 ilmestynyt Ensimmäinen murhani aloitti Lehtolaisen rikosromaanien sarjan, joka elämänmakuisen sankarittarensa Maria Kallion myötä on tuonut miesvetoiseen dekkarikirjallisuuteemme innolla vastaanotetun naisnäkökulman.  Ajan hermoon osuvat aiheet, naisen, miehen ja perheen roolien käsittely rikoskirjoissa on kiinnostanut lukijoita niin Suomessa kuin ulkomailla. Lehtolaisen kirjoja on ilmestynyt useina painoksina, aiemmat yhdeksän Maria Kallio -romaania on saatavana taskukirjoina. Niitä on käännetty jo 11 kielelle: saksaksi, ruotsiksi, kiinaksi, ukrainaksi, viroksi, venäjäksi, ranskaksi, hollanniksi, puolaksi, norjaksi  ja tsekiksi.Lisäksi hänen muita teoksiaan on käännetty  espanjaksi, slovakiaksi ja liettuaksi. Romaaneja on  dramatisoitu sekä näyttämölle että televisioon. Kuusi  Lehtolaisen romaania on saatavana myös äänikirjoina ja neljä saksannosta myös pistekirjoitusversioina.

Lehtolainen on kirjoittanut muitakin kuin rikosromaaneja kuten psykologisen trillerin Tappava säde (1999), romaanit Kun luulit unohtaneesi (2002), Jonakin onnellisena päivänä  (2004) ja viimeisimpänä teoksen Luonas en ollutkaan (2007). Lehtolainen julkaisi ensimmäisen romaaninsa jo 12-vuotiaana; nuorisoromaani Ja äkkiä onkin toukokuu ilmestyi vuonna 1976. Viisi vuotta myöhemmin ilmestyi nuorisobändistä kertova romaani Kitara on rakkauteni.

Leena Lehtolainen on Vesannolla syntynyt kirjailija. Kirjailijantyönsä lisäksi hän on toiminut mm. kirjallisuuden tutkijana, kolumnistina ja kriitikkona. Leena Lehtolainen on suorittanut filosofian lisensiaatin tutkinnon vuonna 1995 tutkimalla dekkarilajille tyypillisiä piirteitä Eeva Tenhusen kolmessa salapoliisiromaanissa. Kirjailija asuu länsiuusmaalaisessa Degerbyssä.

www.mariakallio.fi –sivusto avautuu 7. elokuuta

7.8.2008 Maria Kallio –rikosromaanin ilmestyessä aukeavat  myös www.mariakallio -nettisivut, jotka esittelevät päähenkilön elämää, kirjojen henkilögalleriaa, rikospaikkoja, ruokaohjeita ja muita Marian suosikkeja kuvataiteesta urheiluun, viskiä unohtamatta. Verkkosivuilla voi myös  tutustua sarjan kirjojen sisältöön ja kuunnella uuden VÄÄRÄN JÄLJILLÄ  -romaanin 1. luvun. Mukana on ohjeita lukupiirin perustamiseen sekä yleisökilpailu, josta voi voittaa kaikki kymmenen Maria Kallio –rikosromaania Leena Lehtolaisen signeeraamana.

Leena Lehtolainen kannustaa nuoria lukemaan

Kustannusosakeyhtiö Tammi haluaa innostaa ja monipuolistaa äidinkielen opiskelua peruskoulun yläluokilla julistamalla kilpailun ja julkaisemalla uusia Leena Lehtolaisen kirjoittamia nuorisonovelleja. Lehtolainen on kirjoittanut kirjallisuudenopetuksen virikkeeksi jännitysnovelleja, jotka julkaistaan Tammen oppikirjoissa alkavana lukuvuotena. Koululaisille kirjoittamassaan työpäiväkirjassa Lehtolainen valottaa myös painotuoreen Väärän jäljillä -kirjan syntyhistoriaa neljän vuoden ajalta.
Aktiivikilpailussa etsitään toimeliaita oppilaita ja opettajia neljässä sarjassa. Aktiivilukija, -kirjoittaja ja -puhuja ovat kukin peruskoulun yläluokkien oppilaita, jotka ovat kunnostautuneet äidinkielen ja kirjallisuuden kyseisellä osa-alueella. Aktiivisuuden osoitus voi olla pitkäjänteistä opiskelua tai yksittäinen loistosuoritus. Vuoden aktiiviopettajaksi valitaan peruskoulun yläluokkien äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja, joka kannustaa oppilaitaan aktiiviseen ja tavoitteelliseen oppimiseen. Myös luovuus on hänelle meriittiä. Kilpailun lähtölaukaus oli 5. elokuuta Äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksen foorumissa, jonka järjestivät Opetushallitus ja Äidinkielen opettajain liitto.